Kojumyyjäksi Taikasaareen?
Kojumyyjäksi Taikasaareen?
Haemme Taikasaari-festivaalille monipuolisia kojuja niin tuote-, palvelu- kuin ruokamyyntiin.
Arvostamme erityisesti taitavaa käsityötä, kotimaisia materiaaleja ja aineksia ja elämyksellisiä palveluita. Meillä on aikaisempina vuosina ollut esimerkiksi ennustajaa, muotokuvapiirtäjää ja kasvomaalaajia. Ruokatoimijoissa arvostamme laatua ja monipuolisuutta, ja toivommekin mukaan monenlaista valikoimaa tapaksista illallisiin ja vaikka leivonnaisiin.
Taikasaari on kokonaisvaltainen elämys, joten myös kojupaikkoja jakaessa kiinnitämme valinnoissa huomiota tuotteiden ja palveluiden lisäksi kojun visuaalisuuteen.
Taikasaari järjestetään Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa lauantaina 13.9. klo 16-00. Tapahtuma-alue on kokonaisuudessaan anniskelualuetta eli tapahtuman ikäraja on K-18. Taikasaareen otetaan enintään 2000 vierasta. Vieraiden ikähaarukka on hyvin laaja, keski-ikä on n. 40-50 v.
Kojumyyjien tulee tuoda omat telttansa, pöytänsä ja valaistuksensa. Kojupaikkaan kuuluu lähtökohtaisesti valovirtasähkö ja myyjillä on käytössään taukopaikka pois yleisöalueelta.
Hinnat:
Kojupaikka 3×3 sis. valovirta 70 €
Kojupaikka 5×5 sis. valovirta 90 €
Kojupaikka 5×5 + paikka kylmäautolle sis. voimavirta 200 €
Kojupaikkahaku on auki 4.3-31.3.
Ilmoitamme valinnoistamme kaikille hakijoille 7.4.
TÄYTÄ LOMAKE JA HAE MUKAAN!
